Die Kunst der Fuge – Aapo Häkkinen

Johann Sebastian Bachin viimeisten elinvuosien fuuga- ja kaanonkokoelmia, Musikalisches Opfer (1747) ja Die Kunst der Fuge (1749) pidetään yhdessä H-mollimessun (1749) kanssa hänen musiikillisena testamenttinaan. Bachin kyky yhdistää itsenäisiä ääniä muodostamaan toisiinsa täydellisesti istuvan kudoksen on ainutlaatuinen. Voi ajatella, että viimeisinä vuosinaan, terveyden jo heikentyessä säveltäjän, hartaan kristityn mieli oli jo kulkemassa kohti taivasta; fuugat ja kaanonit ymmärrettiin tuohon aikaan esimerkkeinä taivaallisesta harmoniasta, jotka toivat tähän epätäydelliseen maailmaan palan jumalallista täydellisyyttä. Vaikka fuugissa äänet kulkevat eriaikaisesti ja itsenäisesti, niillä on silti sama sanoma, teema, joka moniäänisyydestä huolimatta ylistää Jumalaa toistaen yhtenäistä sävelkulkua. 1700- ja 1800-lukujen kirkkomusiikkiteokset päättyvätkin yleisesti fuugaan: Halleluja!

Fuugat voi nähdä myös musiikin matematiikkana; täydellisesti soivaan kudokseen liittyy monia lainalaisuuksia, teemat ja vastaäänet toimivat kuin matemaattiset lausekkeet. Samalla kun Bach osoittaa olevansa äänten yhdistelyn, kontrapunktin mestari, hän sisällyttää kokoelmiinsa myös mitä ihmeellisimpiä numeraalisia viitteitä, mm. tahtien lukumäärän symboloidessa esimerkiksi pyhää kolminaisuutta. Yksi viite sisältyy fuugakokoelman "Die Kunst der Fuge" nimeen, joka ensipainoksessa, Bachin omana versiona oli "Die Kunst der Fuga". Jos jokaiselle kirjaimelle antaa numeron sen mukaisesti kuin kirjain esiintyy aakkosissa (a=1, b=2, jne), kirjainten yhteenlaskettu summa on 158; tämä sama summa 158 muodostuu myös kirjaimista "Johann Sebastian Bach".

Miten fuugia pitäisi kuunnella? Joku nauttii aktiivisesta teeman ja vasta-aiheen vuorottelun seuraamisesta ja löytämisestä eri äänistä, milloin peilikuvana, takaperin käännettynä tai levennettynä kaksinkertaiseksi. Toinen antaa eri äänten virrata tajuntaansa, pyöriä siellä puhdistaen; vajavaisestikin ymmärtäen voi kokea äänten välisten sfäärien yhteyttä, pienenä kuin ihminen öisen tähtitaivaan alla. Kolmas antaa musiikin johdattaa tunteitaan löytäen itsensä ja omat ajatuksensa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole.

(Teksti: Heidi Peltoniemi)